RAATI 2022

henkka.jpg

Henri Sarajärvi on monipuolinen tanssinopettaja, tanssija ja koreografi, joka on opettanut jo yli 20 vuoden ajan tanssia ympäri Suomea. Opetuksessa päälajeina ovat vahvasti jazz- sekä showtanssi, jossa mukana modernin ja voguen vaikutteita. Henri on opiskellut tanssia teatterikorkeakoulun tanssitaiteen linjalla.

 

Henri on toiminut tanssijana ja koreografina monissa eri teattereissa ja produktioissa (mm. Helsingin kaupunginteatteri, Lahden kaupunginteatteri, Svenska Teatern, Samppalinnan kesäteatteri, Ooppera, Kansallisteatteri ja Seinäjoen kaupunginteatteri). Hän on tehnyt yhteistyötä myös monien suomalaisten artistien, kuten Antti Tuiskun, Jenni Vartiaisen, Anna Abreun ja Kaija Koon kanssa.

 

Erilaiset TV-työt ovat myös tulleet tutuiksi vuosien varrella; Suomen So you think you can dance -ohjelmassa kilpailijana, Uuden Musiikin Kilpailun tanssiryhmässä tanssijana (Suomen euroviisukarsinnat), Suomen X Factorissa, Putouksessa, Emma-gaalassa, The Voice of Finlandissa ja Idolsissa. Hän on saavuttanut tanssillaan ja koreografioillaan reilusti yli 30 mitalisijaa SM-kisoissa sekä MM-kisoissa.

 

”Odotan Pyörteeltä jälleen tunteita herättäviä tulkintoja kaikissa eri tanssilajien muodoissa sekä nokkelia ja uusia oivaltavia koreografisia ratkaisuja teoksissa. Ja ihana päästä kokemaan tänä vuonna kaikki LIVENÄ!”

Tanja_mustavalkoinen.jpg

Tanja Huotari on pitkän linjan tanssin ja teatterin ammattilainen. Hän on opiskellut ja valmistunut musikaaliartistiksi Englannista ja opiskellut näyttelijäntyötä myös Suomessa. Hän on toiminut laaja-alaisesti tanssin ja teatterin parissa tanssijana, näyttelijänä ja koreografina ympäri Suomea tehden koreografioita mm. musikaaleihin, showproduktioihin ja televisioon. Tanja opettaa myös tanssia, pääopetuslajeinaan tällä hetkellä nyky- ja jazztanssi, mutta rakastaa heittäytyä opetuksessaan välillä myös baletin ja streetin maailmaan. Myös kilpatanssilajit ovat Tanjalle tuttuja. 

 

Tanssissa tärkeää on ilmaisu ja miten tanssija eläytyy ja kertoo tarinaa. Pyörre-tanssitapahtumalta hän odottaakin viime vuoden lailla heittäytymistä ja tanssin iloa ja riemua. 

Ramona_mustavalkoinen.jpg

Ramona Panula on ammattilainen breaktanssija, tanssinopettaja ja kulttuurituottaja ja osa Floorphilia -nimistä crewiä (tanssiryhmä). Panula on repannut breikkiskenessä jo yli 15 vuoden ajan. Uransa aikana Panula on kiertänyt lukuisia breikkitapahtumia ympäri maailmaa kilpailemassa, tuomaroimassa ja opettamassa workshoppeja. Kansainvälisessä breikkiskenessä hänet tunnetaan hyvin menestyneenä, aktiivisena breikkarina ja hip hop -tapahtumien tuottajana.

 

"Pyörre-tapahtumalta odotan ennen kaikkea tanssin iloa ja riemua, sitä, että pääsee inspiroitumaan ja innostumaan toisten tanssista."

Marko_mustavalkoinen.jpg

Marko Taiminen työskentelee teatterin ja tanssin rajapinnoilla ja opettaa pääsääntöisesti hiphopia ja kaupallista tanssia. Taiminen on työskennellyt niin teattereissa, artisteille kuin oopperassa. Markolle tärkeää tanssissa on hyvä flow ja se, että tanssija ymmärtää miksi tanssii ja ilmaisee tanssin avulla itseänsä.

 

Marko odottaa Pyörteeltä henkeäsalpaavia ja koskettavia hetkiä sekä tarinoita, jotka heräävät kehollisuuden kautta henkiin. Hän toivoo, että kaikilla on hyvä ja turvallinen olo lavalla ja tapahtumassa.

Mariikka_mustavalkoinen.jpg

Mariikka Santaharju on työskennellyt monipuolisesti tanssin parissa opettajana, tanssijana sekä koreografina. Hän valmistui Turun Taideakatemiasta tanssinopettajaksi vuonna 2007. Mariikka on toiminut tanssijana mm. TTT:ssä sekä Aurinkobaletin produktioissa.  Opettajana hän on työskennellyt tanssinharrastajien sekä ammattiopiskelijoiden parissa Tampereella ja Turussa sekä pääkaupunkiseudulla.

Taiteellisia näkemyksiään koreografina Mariikka on päässyt toteuttamaan eri ikäisille opiskelijoille sekä työryhmille erilaisiin tiloihin, pikku näyttämöistä Ratinan Stadionille. Hän on syventänyt ammatillista osaamistaan matkustaen tanssitreenin ja esittäväntaiteen perässä Euroopassa ja USA:ssa.

 

”Odotan Pyörteeltä paljon innokkaita osallistujia, lava läsnäoloa, tarinankerrontaa sekä yhteisiä jaettuja ja koettuja erilaisia tanssielämyksiä! Energiaa, joka tarttuu ja tempaa mukaansa. Tanssiteknisen taidon lisäksi tanssiin heittäytymistä ja erityisesti tanssin iloa!”

konsta.jpg

Konsta Reuter on pitkän linjan tanssija ja musikaaliartisti Helsingistä. Tanssikokemusta eri lajeista on kertynyt jo yli 20 vuoden ajalta ja musikaalimaailmaa hän on opiskellut mm. musiikkiteatterikoulu Skenessä sekä Lahden AMK:ssa. Viimeksi hänet on voinut nähdä lavalla esim. TTT:n Kinky Bootsissa ja Billy Elliotissa tai tanssitunteja pitämässä.

Pyörteen raadissa Konsta on ollut pari kertaa aiemminkin. Tuolloin vaikutuksen ovat tehneet hienosti toisistaan eroavat esitykset ja tanssijoiden rohkea tekeminen. Tällä kokemuksella odotukset tällekin kerralle ovat, että tanssijat tulisivat taas omina itsenään nauttimaan täysillä tarinoidensa kertomisesta ja esiintymisestä.

Lotta_mustavalkoinen.jpg

Lotta Kaarla on alunperin kotoisin pienestä kaupungista, Pietarsaaresta. Tie Tampereelle on kulkenut Kuopion Musiikkilukion, Tukholman Balettakademien, Irlannin ja Helsingin kautta. Hän on tanssinut koko ikänsä ihan pienestä tytöstä asti ja rakkaasta harrastuksesta tulikin unelma-ammatti. Hän on työskennellyt tanssin ammattilaisena jo yli 15 vuotta tehden paljon tanssijan töitä erilaisissa musikaaleissa ympäri Suomea, opettanut taitavia ja innokkaita kaikenikäisiä tanssin harrastajia sekä tehnyt mielenkiintoisia projekteja muiden ammattilaisten kanssa. Tällä hetkellä Lotta toimii tanssinopettajana Tampereen yhteiskoulun lukiossa TYKissä. Lotta on iloinen ja värikäs persoona, aina sata rautaa tulessa ja monessa mukana. 

 

”Pyörre on mahtava tanssitapahtuma, josta saan joka vuosi paljon iloa ja inspiraatiota. Pidän paljon eri tanssityyleistä ja Pyörteessä onkin hienoa, että erilaiset tanssityylit ovat laajasti edustettuina. Kiinnitän paljon huomiota esiintymiseen, joten odotan innolla Pyörrettä; sen upeita esityksiä ja valovoimaisia esiintyjiä! Ole rohkea, luota itseesi ja anna mennä täysillä! Nähdään Pyörteessä!" 

(Kuva: Ilkka Aaltonen / Tampereen Kameraseura)

Antero_mustavalkoinen.jpg

Antero Lehtonen on Pyörteen raadin opiskelijajäsen. Antero opiskelee tällä hetkellä Tampereen  konservatoriolla tanssijan tutkintoa. Hänellä on monipuolinen tanssitausta, joka koostuu muun muassa kilpatanssista, hiphopista, showtanssista, street lajeista, commercialista sekä nykytanssista. Eniten kokemusta hänellä löytyy street lajeista, joista on kiinnostunein tällä hetkellä.

Antero odottaa Pyörre-tapahtumalta uusia kokemuksia, monipuolisia tanssiesityksiä sekä inspiroitumisen hetkiä. Hän ei ole ennen ollut tapahtuman arviointi puolella, joten odottaa mielenkiinnolla mitä tulevan pitää.

Sonja_mustavalkoinen.jpg

Sonja Rouhento on Pyörteen raadin opiskelijajäsen. Hän opiskelee ensimmäistä vuotta Tampereen konservatoriolla ammattitanssijaksi. Sonja  tanssinut pääosin performing arts lajeja, mutta kokemusta löytyy monesta muustakin eri lajista. Häneltä löytyy paljon kisa taustaa ja hänellä on kokemusta useassa eri kilpailussa, kuten Pyörteestäkin.

 

’’Arvostan teoksissa teknisen osaamisen lisäksi monipuolisuutta ja oman näköistä liikekieltä. Vaikutun erityisesti selkeästä intohimosta ja itsevarmuudesta lavalla. Odotan Pyörteeltä positiivista ja tsemppaavaa ilmapiiriä sekä räjähtäviä lavavetoja!”